Jos olisin ostamassa lahjaa sopivan ikäiselle lapselle, voisin ostaa Sven Nordqvistin suuren ja kauniin kuvakirjan Hurja hassu siskoni (Tammi 2008) tai Marc Moutavantin kirjan Mokon matka maailman ympäri (Tammi 2008).

Nuorelle fantasian ystävälle (tai sellaiseksi houkuteltavalle) voisin vaikkapa ostaa Melissa Marrin modernin keijutarinan Ilki ihana (WSOY 2008).

Loppukevennyksenä kerrottakoon, että paatuneintakin kirjastonhoitajaa rupeaa hymyilyttämään, kun törmää perjantai-iltapäivänä kirjaan nimeltä Kakka (kirjoittaja: Nicola Davies, kustantaja: Otava 2008), joka kertoo tosiaankin kakasta. Näytti aika asialliselta lasten tietokirjalta, joka varmaan löytää yleisönsä, lapset kun ovat avoimen kiinnostuneita elämän kaikista puolista.

En usko, että tämän blogin lukijoista kukaan ajattelee, että kirjastotyö on vain asiakaspalvelutiskin takana istumista. Itseäni pöyristytti, että vielä kuitenkin löytyy ihmisiä, jotka ilmeisesti ajattelevat niin. Mietimme myöhemmin kahvipöydässä tuon saman kollegan kanssa tätä. Meidänkin kirjastossamme on töissä noin kymmenkertainen määrä ihmisiä siihen verrattuna, mitä asiakaspalvelutiskissä yleensä kerrallaan istuu. Mitä ne asiakkaat kuvittelevat, että muut työntekijät tekevät sillä välin? Entä sellaisina (harvoina) arkipäivinä, kun kirjasto on kokonaan kiinni? No eivät ainakaan pyörittele peukaloitaan ja tuijota kelloa odottaen kärsimättöminä omaa asiakaspalveluvuoroaan.

Kirjaston työntekijöiden työpäivät ovat yleensä ihan yhtä pitkiä kuin muillakin kokopäivätyötä tekevillä. Tekemistä kyllä riittää sen asiakaspalvelun lisäksikin. Kirjat pitää hankkia, luetteloida ja muutenkin saattaa lainauskuntoon. Laskut pitää maksaa, e-lehdet saattaa asiakkaiden käyttöön. Kirjaston opetuksia pitää suunnitella ja opetustunnit pitää. Kaukopalvelun lisäksi nykyistä kirjastoani työllistävät myös asiakkaille tarjottavat maksulliset aineistopalvelut sekä laajat maksulliset tiedonhaut. Painettujakin lehtiä tieteelliseen kirjastoon tulee paljon ja niistäkin pitää jonkun pitää kirjaa.

Ei se kirjasto siellä omin voimin ole olemassa: yksikään kirja ei itsekseen ilmesty hyllyyn tai e-lehti asiakkaan kotikoneelle. Kaiken eteen tehdään töitä. Valitettavasti suuri osa tästä työstä tehdään asiakkailta näkymättömissä, joten siksi kai asiakkaat kuvittelevat, että jos kirjasto on kiinni, se tarkoittaa sitä, että kirjaston henkilökunta voi karata aiemmin kotiin. Ikävä kyllä se ei mene ihan niin, vaan ne työt ja työtunnit on tehtävä kirjaston lyhyistä aukioloajoista huolimatta.

Tästä aiheesta on jo aiemmin kirjoittanut Jenni, mutta näemmä viesti ei vielä ole kaikille kirjastojen asiakkaille välittynyt. Varmasti monien muidenkin ammattien edustajilla on samaa ongelmaa: kuvitellaan, että töitä tehdään vain silloin, kun ulkopuoliset näkevät.

Kiitos linkistä anonyymille.

Ojennettuaan ruusuja, Wilhelmiina totesi, että muutamat saisivat päivittää vähän useammin. Kröhöm. Taitaa koskea meitäkin. En nyt jaa ruusuja eteenpäin; ne ovat kierrelleet ympäriinsä blogistaniassa jo aika pitkään. Jos joku kanssabloggaaja haluaa jakaa, niin vapaasti vaan. Tärkeintä oli vastaanottaa saadut ruusut ennen kuin ne lopullisesti paleltuvat. Pahoittelut, että kesti niin pitkään.

Kommentteja vaihdettiin ensimmäisessä postauksessa 19 ja toisessa 17 - Heikki Poroila osallistui itse keskusteluun, mikä oli ilahduttavaa. Tässä muutamia poimintoja keskustelusta:

Tuomas Kilpi: “Monessa ammatissa joutuu tekemään valintoja, jotka vaikuttavat välittömästi toisten ihmisten elämään. Silloin ammatillisen etiikan ja toimintaa ohjaavan moraalikoodiston kyseenalaistaminen ja avaaminen mahdollisimman läpinäkyväksi ovat tärkeitä asioita.”

Pirkkalan kirjasto: “Nykyään kirjastoissa kuunnellaan ja muutenkin havainnoidaan aineiston valinnassa asiakkaiden lukutottumuksia. Enemmistö kirjaston käyttäjistä on naisia ja lapsia. Miksi se ei siis näkyisi myös kokoelmassa? Jos miehet rynnisivät kirjastoihin suurina laumoina ja esittäisivät hankintaehdotuksia, en epäile hetkeäkään, etteikö heidän toivomuksiaan otettaisi huomioon. Kirjastot ovat Suomessa aika demokraattisia tässä suhteessa.”

Heikki Poroila: [O]len esittänyt olettaman naisvaltaisen ammattikunnan vaikutuksesta aineistonvalintaan, mutta eihän sitä voi mitenkään todistaa yksittäisillä esimerkeillä. Ei edes monilla.

Jos valinnan perusteet sisältävät sukupuoleen sidottuja arvoperusteluja, niistä pitäisi voida keskustella ilman takertumista yksittäiseen esimerkkiin. Kyse on isommasta asiasta kuin yksittäisistä valinnoista tai ei-valinnoista, jotka helposti selittyvät satunnaisillakin tekijöillä.

Jenni: Naiseuksien ja mieheyksien moninaisuus ja se useaan kertaan kumottu essentialistinen näkemys, että naisia joukkona ja mihiä joukkona yhdistäisi jokin sukupuolesta lankeava ajatus- ja arvomaailma on moneen kertaan kyseenalaistettu. Siksi minun on vaikeaa suhtautua kirjasi väittämiin vakavasti.

Toivon kuitenkin, että aineistonvalinnan periaatteista keskusteltaisiin. Hyvä lähtökohta olisi tehdä tutkimus siitä, mitä aineistoa on jätetty pois kirjastojen valikoimasta. Tästähän ei ole olemassa aineistoa.

Keskustelussa alkoi olla jo hyvää dialogia, mutta toisen viestin kommenttiketjussa Heikki Poroila alkaa kysellä nimimerkkien takana piileskelevien henkilöllisyyttä ja vetäytyy keskustelusta sanoen: “Itse asiassa taidan lopettaa tämän haamujen kanssa seurustelun tähän. Jos minulle ei suoda edes oikeutta tietää, kenen kanssa keskustelen julkisen persoonani peliin laittaen, voin yhtä hyvin lopettaa tähän. Kiitos Reetalle hyvästä yrityksestä.”

Oletteko tutustuneet Poroilan teokseen? Olen kovin haluton luopumaan keskustelusta, jota käydään aivan liian vähän kirjastoalalla.

Kulttuurirahaston Kirjatalkoot on kolmivuotinen yhteistyöhanke, jonka tarkoituksena on auttaa ja kannustaa kaikkia Suomen kuntia lisäämään kuntien kirjastojen kirjahankintoja. Kirjahankintamäärät ovat supistuneet 1990-luvun alkuvuosista lähtien yli kolmanneksella.

Suomen Kulttuurirahasto on varannut tähän kaikkien aikojen suurimpaan kulttuurin tukihankkeeseensa 3,5 miljoonaa euroa ja Svenska litteratursällskapet i Finland 0,2 miljoonaa euroa.

Ensimmäisenä vuonna 2008 tukisumma jaetaan kuntien kesken sen perusteella, kuinka paljon rahaa ne ovat käyttäneet kirjahankintoihin vuodessa keskimäärin vuosina 2005–2006. Kahtena seuraavana vuonna tukea saavat ne kunnat, jotka päättävät lisätä kirjahankintojaan. Maksimituen saavat kunnat, jotka nostavat vuosiksi 2008–2010 kirjahankintamäärärahat lähtötasoa 10 prosenttia korkeammalle tasolle. Tuen määrä on tällöin puolet lisäyksestä, kuitenkin enintään 5 prosenttia vertailutason vuosiostoista.

Jos kaikki kunnat tulevat mukaan Kirjatalkoisiin, kirjahankintoihin saadaan vuosien 2008-2010 aikana lisää rahaa yhteensä noin 11 miljoonaa euroa. Tällä summalla kirjastot voivat ostaa noin 700 000 kirjaa lisää.

Tässä on todellakin oikeanlaista tekemisen meininkiä. Hyvä hyvä!