Helsingin ja Hämeenlinnan kaupunginkirjastojen henkilökunta on koonnut kaunokirjallisen kesäkartan.

Tampereen yliopiston Terveystieteellisen osastokirjaston viides versio julkaistaan syksyllä 2009! Luovaa työtä ja toimitusprojektia voi seurata Tertio 5.0 -blogista.

Jos kirjastojen tarkoitus on saada kirjat lukijoiden ulottuville, Venezuelan kirjastomuulit, bibliomulas, ovat ehdottomasti sieltä söpömmästä päästä keinoja.

HS.fi:n “Kansalliskirjasto” kerää ja merkitsee kirjoja Suomen kartalle.

Olen jo pitkään suunnitellut kirjoittavani matalan kynnyksen yhteistyöstä kirjaston ja eri yhteistyökumppaneiden välillä, mutta matalan kynnyksen yhteistyö on vienyt kaikki aikani! Varoitus: jos annat matalan kynnyksen yhteistyölle puoli tuntia silloin tällöin, saatat huomata tekeväsi sitä joka päivä.

Oman kirjastoni MKY alkoi spontaanisti ja on jatkunut vuoden. Tammikuussa 2005 paikallisen erityisasumisyksikön (n. kymmenen aistimoni- ja kehitysvammaista aikuista) päivätoiminnanohjaaja piipahti kirjastoon ja kysyi, josko yksikkö ja kirjasto voisi tehdä yhteistyötä. Pidimme lyhyen palaverin ja päätimme aloittaa niin, että sopiva pienryhmä tulee hoitajien ja päivätoiminnanohjaajan kanssa säännöllisesti kirjastoon, ennen kirjaston varsinaista avaamista, pitämään lukutuokiota. Miksi ennen avaamista? Tähän oli kaksi syytä. Ensinnäkin osa lukupiiriläisistä ei ollut käyttänyt kirjaston palveluita, joten volyymit kohosivat välillä silkasta riemusta ja ihmetyksestä uuden tilanteen edessä. Toiseksi kirjaston henkilökunta saattoi keskittyä pienen asiakasryhmän palvelemiseen muiden asiakkaiden häiritsemättä - ja muiden asiakkaiden häiriintymättä.

Ensimmäiset lukutuokiot olivat kieltämättä vähän levottomia, mutta olimme päättäneet, että kokeillaan ja katsotaan: etsitään sellaiset yhteistyömuodot, että juttu toimii. Pikku hiljaa uudet asiakkaat oppivat kirjaston tavoille, pitkäjännitteisyys ja keskittymiskyky ovat vuoden aikana kasvaneet aivan huomattavasti. Viimeksi, kun yksi ryhmä kävi saturappusilla kuuntelemassa päivätoiminnanohjaajan lukeman sadun, täytyi minun kahdesti tarkistaa, että joukko on tosiaan siellä. Ääntäkään ei (rauhallista lukemisen sorinaa) lukuun ottamatta kuulunut. On ihanaa huomata, että porukka nauttii kirjastovierailuista ja saa niistä irti juuri sitä, mitä kirjasto tahtoo tarjota: taide-elämyksiä, tietoa ja palvelua.

Tällä hetkellä osa yksikön asiakkaista asioi kirjastossa myös itsenäisesti tai omahoitajien kanssa. Päivätoiminnan ohjaaja kysyi, haittaako, jos vierailuajat välillä venyvät niin, että kirjasto ehtii aueta. Vastasin, ettei todellakaan haittaa, ja ainahan me voimme tehdä varoituskyltin, jossa kerrotaan, että varomaton asikas saattaa kohdata kirjastossa kehitysvammaisen… Heitto oli tietenkin ronskia huumoria, mutta kertoo toivottavast siitä, että kirjaston tehtävä on palvella myös erityistä tukea tarvitsevia asiakkaita. On pelottavaa, vaarallista ja surullista, jos yritämme häivyttää esimerkiksi kehitysvammaiset pois katukuvasta. Kirjaston väki on oppinut paljon esteettömyydestä ja erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden palvelemisesta. Koemme, että saamme enemmän kuin annamme. Ja olemme tietenkin tutustuneet hirveän mukaviin, huumorintajuisiin ja ystävällisiin tyyppeihin! Olemme kokemusta rikkaampia ja muistamme päivittäin sen, että meistä jokainen voi joskus tarvita erityistä tukea.

Syksy huipentui kirjaston ja yksikön huikeisiin halloween-juhliin. Kirjasto oli koristeltu (mistä kiitos muun muassa ahkerille ala- ja yläkoululaisille ja kirjaston väelle) tunnelmaan sopivaksi. Keskusradiossa huhuili yölinnut ja tila oli hämärä. Yksikön väki oli hankkinut teatterilta upeat naamiaisasut ja kummitustarinoiden kuuntelemisen jälkeen kokoonnuimme kirjaston väen ja päivätoiminnan ohjaajan valmistamalle aterialle (pizzaa, salaattia, matoboolia, yksikön väen tekemiä mainioita muffinsseja, vohveleita)… Ainakin kuningas oli sitä mieltä, että “henkilökunta on todella ystävällistä, täällä on hyvä palvelu”! Tapausta on muisteltu hyvällä mielellä: ilta oli valtava succée.

MKY alkaa usein pienestä ideasta, joka kehittyy parhaimmillaan hedelmälliseksi ja monimuotoiseksi yhteistyöksi: yksinkertaisista toiminnoista poikii uusia, yhteistyökumppanit ottavat vastaan uusia haasteita: nälkä, kunnianhimo ja itsetunto kasvavat. Me osataan! Me onnistuttiin! Mitä tehdään seuraavaksi? Tarvitaan pelotonta asennetta tarttua uusiin haasteisiin, osapuolten aktiivisuutta ja lannistumattomuutta vastoinkäymisten edessä. MKY alkaa siitä, että kokeillaan ja katsotaan: toiminnan kivijalka on uteliaisuus ja vilpitön kiinnostus jonkin tietyn porukan palvelua ja hyvinvointia kohtaan - olivatpa he sitten maahanmuuttajia, eri tavoin vammaisia, vanhuksia tai lapsia.

Olkaa rohkeita ja kokeilkaa!

Elämä jäljittelee taidetta sattumalta kirjastossa.

Menopaussin mea nosti kissan pöydälle.

Tekijänoikeuslain soisi puhuttavan muitakin kuin ämpeekolmosten ystäviä.

Taantumus ja takatalvi vallitsevat täsmälleen niin kauan, kuin lakeja laativat ja päätöksiä tekevät ihmiset, jotka eivät asiasta mitään ymmärrä. Joiden mielestä kirjasto on vain se paikka, josta voi vuoden jonotuksella saada “uuden” lailahirvisaaren tai ilkkaremeksen.

Lobbaamisen paikka, monessa mielessä.

Netti-Iltasanomien yleisönosastolla on keskusteltu kirjastosta hiljaisena tilana. Mielipiteitä on esitetty parissa päivässä hurja määrä. Joitain kirjoittajia tosin näyttävät häiritsevän myös ihmiselämän äänet noin yleensä, vaikka puolustavatkin perinteistä kirjastohiljaisuutta.

Itse olen ollut sitä mieltä, että kirjastojen aika ehdottomana hiljaisena vyöhykkeenä on kauan sitten mennyttä. Satutunnit, luennot ja muut palvelut jo viittaavat siihen, erilliset lukusalit hiljaisuutta kaipaaville vahvistavat. Tämä on tietysti vain oma näkemykseni, ja minä pystynkin kyllä keskittymään lukemiseeni ja viereisen sohvaryhmän istuksijoiden juoruilun salakuunteluun yhtä aikaa.

Ei kirjastoon silti tarvitse erikseen tulla suu auki ruokaa mässyttämään tai puhelimeen kailottamaan. Tai häiriköimään. Niin kuin ei yhtään mihinkään oleskeluun tai työntekoon tarkoitettuun tilaan.

(Linkkivinkistä kiitokset Sinille.)

Bongasin vallan vahtikoirien blogista kirjasto- ja muiden kulttuuripalvelujen rahoitusta tulevaisuudessa pohtivan kirjoituksen. Kommentoinkin sinne jonon jatkoksi, enkä voi vastustaa kiusausta julkaista samaa tekstiä myös täällä, koska sain sen sivuamaan niin mukavasti omaa graduaihettani kirjastojen yhteisöllisestä vaikuttavuudesta.

Ei kaikkea voi mitata luvuissa: ei osallistujamäärissä, ei kirjalainamäärissä, ei rahassa.

Esimerkiksi kirjastotoiminnassa ne kirjalainat ovat ehkä ensimmäinen ja helpoin asia, mitä mieleen tulee. Mutta eihän kirjaston toiminnan tarkoitus ole tarjota kirjoja lainaan, vaan tarjota tiedon väyliä, elämyksiä, vaikuttamismahdollisuuksia jne. asiakkailleen millä keinoilla hyvänsä. Yksittäisten asiakkaiden kautta tämä hyödyttää koko ympäröivää yhteisöä (vaikkapa Rovaniemen kaupunkia) ja laajemmaltikin, koko yhteiskuntaa. Samoin taiteen ja kulttuurin sosiaaliset ja yksilölliset vaikutukset ovat jotain paljon monimutkaisempaa kuin se, että ihmiset saavat aikaansa kulutettua näytöksissä ja näyttelyissä ja muutama taiteilija työllistyy.

Nähdäkseni erilaisissa kulttuurilaitoksissa on alettu pitää tärkeänä, että yhteisölliset vaikutukset ilmaistaan niin, että yhteisökin sen ymmärtää. Elleivät kulttuurilaitokset tee tätä itse, se tehdään ulkoa käsin ulkoisilla (esim. liiketaloudellisilla) määreillä, ja sitten ollaan siinä tilanteessa, että rahoitusta jaetaan ovilaskurin raksutuksen tahtiin.

Minulla onkin sopivasti nokan alla auki Taidemuseoiden ja taidemuseotoiminnan vaikuttavuudesta (sivuten korkeakouluja, taidelaitosta ja kirjastolaitostakin) tehty alustava tutkimus (Riitta Korpipää, Taidemuseoalan kehittämisyhdistys KEHYS [pdf]).

Että siitä vaan taskulaskin käteen ja laskemaan rahallista arvoa. Good luck.

Lainausautomaatin käyttö ei ole niin yksiulotteista kuin luulisi. Aiheesta kirjoitetaan Pagistaanissa.