Olen jo pitkään suunnitellut kirjoittavani matalan kynnyksen yhteistyöstä kirjaston ja eri yhteistyökumppaneiden välillä, mutta matalan kynnyksen yhteistyö on vienyt kaikki aikani! Varoitus: jos annat matalan kynnyksen yhteistyölle puoli tuntia silloin tällöin, saatat huomata tekeväsi sitä joka päivä.
Oman kirjastoni MKY alkoi spontaanisti ja on jatkunut vuoden. Tammikuussa 2005 paikallisen erityisasumisyksikön (n. kymmenen aistimoni- ja kehitysvammaista aikuista) päivätoiminnanohjaaja piipahti kirjastoon ja kysyi, josko yksikkö ja kirjasto voisi tehdä yhteistyötä. Pidimme lyhyen palaverin ja päätimme aloittaa niin, että sopiva pienryhmä tulee hoitajien ja päivätoiminnanohjaajan kanssa säännöllisesti kirjastoon, ennen kirjaston varsinaista avaamista, pitämään lukutuokiota. Miksi ennen avaamista? Tähän oli kaksi syytä. Ensinnäkin osa lukupiiriläisistä ei ollut käyttänyt kirjaston palveluita, joten volyymit kohosivat välillä silkasta riemusta ja ihmetyksestä uuden tilanteen edessä. Toiseksi kirjaston henkilökunta saattoi keskittyä pienen asiakasryhmän palvelemiseen muiden asiakkaiden häiritsemättä - ja muiden asiakkaiden häiriintymättä.
Ensimmäiset lukutuokiot olivat kieltämättä vähän levottomia, mutta olimme päättäneet, että kokeillaan ja katsotaan: etsitään sellaiset yhteistyömuodot, että juttu toimii. Pikku hiljaa uudet asiakkaat oppivat kirjaston tavoille, pitkäjännitteisyys ja keskittymiskyky ovat vuoden aikana kasvaneet aivan huomattavasti. Viimeksi, kun yksi ryhmä kävi saturappusilla kuuntelemassa päivätoiminnanohjaajan lukeman sadun, täytyi minun kahdesti tarkistaa, että joukko on tosiaan siellä. Ääntäkään ei (rauhallista lukemisen sorinaa) lukuun ottamatta kuulunut. On ihanaa huomata, että porukka nauttii kirjastovierailuista ja saa niistä irti juuri sitä, mitä kirjasto tahtoo tarjota: taide-elämyksiä, tietoa ja palvelua.
Tällä hetkellä osa yksikön asiakkaista asioi kirjastossa myös itsenäisesti tai omahoitajien kanssa. Päivätoiminnan ohjaaja kysyi, haittaako, jos vierailuajat välillä venyvät niin, että kirjasto ehtii aueta. Vastasin, ettei todellakaan haittaa, ja ainahan me voimme tehdä varoituskyltin, jossa kerrotaan, että varomaton asikas saattaa kohdata kirjastossa kehitysvammaisen… Heitto oli tietenkin ronskia huumoria, mutta kertoo toivottavast siitä, että kirjaston tehtävä on palvella myös erityistä tukea tarvitsevia asiakkaita. On pelottavaa, vaarallista ja surullista, jos yritämme häivyttää esimerkiksi kehitysvammaiset pois katukuvasta. Kirjaston väki on oppinut paljon esteettömyydestä ja erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden palvelemisesta. Koemme, että saamme enemmän kuin annamme. Ja olemme tietenkin tutustuneet hirveän mukaviin, huumorintajuisiin ja ystävällisiin tyyppeihin! Olemme kokemusta rikkaampia ja muistamme päivittäin sen, että meistä jokainen voi joskus tarvita erityistä tukea.
Syksy huipentui kirjaston ja yksikön huikeisiin halloween-juhliin. Kirjasto oli koristeltu (mistä kiitos muun muassa ahkerille ala- ja yläkoululaisille ja kirjaston väelle) tunnelmaan sopivaksi. Keskusradiossa huhuili yölinnut ja tila oli hämärä. Yksikön väki oli hankkinut teatterilta upeat naamiaisasut ja kummitustarinoiden kuuntelemisen jälkeen kokoonnuimme kirjaston väen ja päivätoiminnan ohjaajan valmistamalle aterialle (pizzaa, salaattia, matoboolia, yksikön väen tekemiä mainioita muffinsseja, vohveleita)… Ainakin kuningas oli sitä mieltä, että “henkilökunta on todella ystävällistä, täällä on hyvä palvelu”! Tapausta on muisteltu hyvällä mielellä: ilta oli valtava succée.
MKY alkaa usein pienestä ideasta, joka kehittyy parhaimmillaan hedelmälliseksi ja monimuotoiseksi yhteistyöksi: yksinkertaisista toiminnoista poikii uusia, yhteistyökumppanit ottavat vastaan uusia haasteita: nälkä, kunnianhimo ja itsetunto kasvavat. Me osataan! Me onnistuttiin! Mitä tehdään seuraavaksi? Tarvitaan pelotonta asennetta tarttua uusiin haasteisiin, osapuolten aktiivisuutta ja lannistumattomuutta vastoinkäymisten edessä. MKY alkaa siitä, että kokeillaan ja katsotaan: toiminnan kivijalka on uteliaisuus ja vilpitön kiinnostus jonkin tietyn porukan palvelua ja hyvinvointia kohtaan - olivatpa he sitten maahanmuuttajia, eri tavoin vammaisia, vanhuksia tai lapsia.
Olkaa rohkeita ja kokeilkaa!
Ojennettuaan ruusuja, Wilhelmiina totesi, että muutamat saisivat päivittää vähän useammin. Kröhöm. Taitaa koskea meitäkin. En nyt jaa ruusuja eteenpäin; ne ovat kierrelleet ympäriinsä blogistaniassa jo aika pitkään. Jos joku kanssabloggaaja haluaa jakaa, niin vapaasti vaan. Tärkeintä oli vastaanottaa saadut ruusut ennen kuin ne lopullisesti paleltuvat. Pahoittelut, että kesti niin pitkään.
