YSO eli Yleinen suomalainen ontologia on suomenkielinen ontologia, tavallaan asiasanaston turboversio. Kriittinen ero asiasanaston ja ontologian välillä on se, että asiasanasto aukeaa vain ihmislukijalle, mutta ontologian sisältämien käsitteiden suhteita ja merkityksiä ymmärtää myös tietokone. Tämä aukaisee monenlaisia mahdollisuuksia, semanttinen web on tässä kohtaa ajankohtainen buzzword.

Asiasanastopuolella tervehdimme ilolla Verkko-Kaunokkia, eli kaunokirjallisuuden Kaunokki-asiasanaston verkkoversiota.

Minkä kirjan lukisin?

Kirjojen paljous on joskus musertavaa. Kirjaston hyllyistä nostetaan esille vain muutamia uutuuksia, klassikoita tai kirjaston henkilökunnan suosikkeja. Mistä voisivat löytyä ne kirjat, jotka kiinnostaisivat juuri minua, myös ne hieman vanhemmat kirjat?

Elokuvien kohdalla olen itse käyttänyt jo vuosien ajan palvelua nimeltä Movielens. Sinne olen syöttänyt arvostelut tähtinä yli 160 elokuvasta. Movielens vertaa arvostelujani muiden käyttäjien arvosteluihin ja ehdottaa sen perusteella tähtimääriä, jotka saattaisin antaa elokuville, joita vielä en ole nähnyt. Nykyään Movielensin ennustukset osuvatkin aika lähelle oikeaa. Samantapaisia parviälyyn perustuvia palveluita on netistä löydettävissä myös mm. musiikille. Kaipailisin jotain samantapaista myös kirjoille, niin lukijan kuin kirjastoammattilaisenkin näkökulmasta.

Olen kyllä tutustunut jo palveluun nimeltä LibraryThing, jossa käyttäjä voi luetteloida omistamansa kirjat, antaa niille tähtiä ja kirjoittaa arvosteluita. Se on jo askel oikeaan suuntaan. LibraryThingistä on mahdollista katsoa suosituslistoja, jotka perustuvat käyttäjän listaamiin kirjoihin tai vaikkapa vain yhteen kirjaan. Jokaisen kirjan tiedoista myös näkee, mitä muita kirjoja on niillä käyttäjillä, joiden hyllystä kyseinen kirja löytyy.

LibraryThingin lisäksi netissä törmää kirja-arvosteluihin monessa paikassa. Helsingin Sanomien nettisivujen kirja-osiosta löytyy mm. arkisto lehden kirja-arvioista. Kunkin kirjan kohdalla voi myös itse kirjoittaa arvioita nettisivuille. Myös oman kirjakerhoni nettisivulla on mahdollisuus arvostella lukemiaan kirjoja. Osalla yleisistä kirjastoistamme kirjastojärjestelmän nettiversio mahdollistaa omien arvostelujen kirjoittamisen. Osa tämänkin blogin pitäjistä löytyy myös kirjavinkkien toimituskunnasta. Se, mikä mielestäni on ongelmana näissä, on informaation leviäminen silppuna ympäriinsä. Mainitsemistani palveluista vain LibraryThing pyrkii laajaan käyttäjäkuntaan.

Kun miettii esimerkiksi Suomen kirjastoja, tuntuu suorastaan tyhmältä, että niistä jokainen erikseen laittaisi omaan tietokantaansa mahdollisuuden arvioida teoksia. Nähdäkseni kirjastot (ja kimpat) käyttäjäkuntineen ovat niin pieniä yksiköitä, ettei niistä löydy montaakaan lukijaa, jotka kirjoittaisivat arvostelun edes silloin tällöin. Sen sijaan jos kirjastot yhdistäisivät voimansa, voisi arvosteluja löytyä useammista kirjoista. Mielestäni tosin kaikkein parasta olisi yhdistää kaikki kaunokirjallisuustietämys samaan paikkaan. Olisi kätevää, jos voisi paitsi arvioida tähdin ja sanoin kirjoja, myös löytää samasta paikasta linkin, joka suoraan tekisi haun omaksi määrittelemänsä kirjaston tietokantaan ja katsoisi kirjan saatavuuden. Eli kun löytäisi palvelusta mielenkiintoisen kirjan, voisi yhdellä klikkauksella katsoa, mikä sen saatavuus omassa kaupunginkirjastossa on. Kunkin kirjan tietoihin voisi myös liittää linkin muualla verkossa oleviin arvosteluihin, jos sellaisia on saatavilla. Tietysti sivun reunassa olisi hienoa olla todellisiin lainauslukuihin perustuva lista viimeisen kuukauden aikana lainatuimmista kirjoista kautta Suomen.

Uusimmassa Kirjastolehdessä (2/2007) kerrotaan Kirjastot.fi -toimituksen ja Turun kaupunginkirjaston suunnitteilla olevasta kaunokirjallisuusportaalista, johon on haettu rahoitusta opetusministeriöltä. Toivoa sopii, että se vastaa juuri näihin toiveisiin. Oma haaveeni toki olisi koko maailman kattava vastaava kirjojen arvostelupalvelu. Toivotaan, että LibraryThing kasvaa täyttämään sitä toivetta.

Kirjastot toivovat ihan varmasti, että niillä olisi ollut resursseja toteuttaa tämä ensin: saanko esitellä Googlen Teoshaun. Kokeiluversioasteella oleva palvelu tarjoaa hakukäyttöliittymän kirjoihin. Kyllä, niihin vanhoihin kunnon painettuihin kirjoihin, joissa on vanhastaan analoginen käyttöliittymä. Hakulauseella löytyneistä kirjoista saa näkyville kuvia, katkelmia ja linkitykset nettimyymälöiden tarjontaan ja palvelussa mukana olevien kirjastojen luetteloihin. Teoksista, joista tekijänoikeudet ovat rauenneet, voi saada käsiinsä vaikka koko sisällön.

Palvelu toimii yhteistyössä viiden amerikkalaisen kirjaston ja joidenkin kustantajien kanssa. Mikään “nyt viimein kaikki todellakin on Netissä” -ratkaisu tämä ei siis todellakaan ole, vaikkakin mielenkiintoinen askel yhä tehokkaampaan suuntaan. Metatietojen lisäksi kirjojen teksteistä itsestään hakuehtoja etsivä palvelu on nimittäin aivan uskomaton aarreaitta - minä olen ehtinyt monta kertaa kaivata juuri tällaista palvelua. Yleensä kirjastojen luettelointitiedoissa nimittäin törmää siihen, että mitä vanhempaa aineistoa, sitä niukemmin se on kuvailtu, ja sitä tehokkaammin se hautautuu tietokantojen kätköihin, koska ei ole mitään, mihin digitaalinen hakukone tarttuisi. Puhumattakaan siitä, että kaikkia yksityiskohtia on yksinkertaisesti mahdotonta, ja lisäksi älytöntä, lisätä käsin tietokantaan. Onhan se lisäksi hienoa, että kirjat ovat tässä minulla “selattavissa” juuri nyt, kotona sohvalla puolimakuuasennossa röhnöttäessäni.

Hankkisin kiiltävän tötteröhatun ja serpentiiniä ja asettuisin eturiviin odottamaan sitä mahtavaa päivää, kun kaikki maailman tieto todellakin on viimein Netissä: kun kaikki maailman kirjat ovat digitaalisen, verkon kautta käytettävän hakukoneen ulottuvilla, ellei kaikella olisi kääntöpuoltaan.

Miksi luulette, että kirjastoissa on poistomyyntejä? Kaikki tavara ei vain mahdu hyllyihin. Vanhentunutta tai huonosti kiinnostavaa aineistoa poistetaan myös siksi, että mielenkiintoisempi ja ajankohtaisempi aineisto nousisi paremmin esille, asiakkaiden silmiin. Mutta kuka huoltaa tällaisia puolivapaita sähköisiä kokoelmia? Ja kuinka kuuden miljoonan osuman seasta löytää enää sitä etsimäänsä tietoa (jonkun muunkin kuin minun täytyy olla joskus tai jopa usein turhautunut nettihakukoneisiin)?

Suomessa kirjastot eivät kerää järjestelmällisesti tietoa asiakkaidensa lainauskäyttäytymisestä, mutta kuka valvoisi Googlea? Etenkin, kun tekijänoikeusasiat ovat tapetilla. Google tukee suomen kielen (tai minkään kielen) taivutusta vain kangerrellen. Mitäs sitten tehdään, kun “kaikki on Googlessa” eikä tätä liikeyritystä enää huvitakaan edistää digitoituja paperikirjastoja pelkästä hyväntekeväisyydestä?

Voitte itse lukea lisää esimerkiksi Googlen Teoshaun usein kysytyistä kysymyksistä.