Kirjastopalvelujen rahallinen arvo
Bongasin vallan vahtikoirien blogista kirjasto- ja muiden kulttuuripalvelujen rahoitusta tulevaisuudessa pohtivan kirjoituksen. Kommentoinkin sinne jonon jatkoksi, enkä voi vastustaa kiusausta julkaista samaa tekstiä myös täällä, koska sain sen sivuamaan niin mukavasti omaa graduaihettani kirjastojen yhteisöllisestä vaikuttavuudesta.
Ei kaikkea voi mitata luvuissa: ei osallistujamäärissä, ei kirjalainamäärissä, ei rahassa.
Esimerkiksi kirjastotoiminnassa ne kirjalainat ovat ehkä ensimmäinen ja helpoin asia, mitä mieleen tulee. Mutta eihän kirjaston toiminnan tarkoitus ole tarjota kirjoja lainaan, vaan tarjota tiedon väyliä, elämyksiä, vaikuttamismahdollisuuksia jne. asiakkailleen millä keinoilla hyvänsä. Yksittäisten asiakkaiden kautta tämä hyödyttää koko ympäröivää yhteisöä (vaikkapa Rovaniemen kaupunkia) ja laajemmaltikin, koko yhteiskuntaa. Samoin taiteen ja kulttuurin sosiaaliset ja yksilölliset vaikutukset ovat jotain paljon monimutkaisempaa kuin se, että ihmiset saavat aikaansa kulutettua näytöksissä ja näyttelyissä ja muutama taiteilija työllistyy.
Nähdäkseni erilaisissa kulttuurilaitoksissa on alettu pitää tärkeänä, että yhteisölliset vaikutukset ilmaistaan niin, että yhteisökin sen ymmärtää. Elleivät kulttuurilaitokset tee tätä itse, se tehdään ulkoa käsin ulkoisilla (esim. liiketaloudellisilla) määreillä, ja sitten ollaan siinä tilanteessa, että rahoitusta jaetaan ovilaskurin raksutuksen tahtiin.
Minulla onkin sopivasti nokan alla auki Taidemuseoiden ja taidemuseotoiminnan vaikuttavuudesta (sivuten korkeakouluja, taidelaitosta ja kirjastolaitostakin) tehty alustava tutkimus (Riitta Korpipää, Taidemuseoalan kehittämisyhdistys KEHYS [pdf]).
Että siitä vaan taskulaskin käteen ja laskemaan rahallista arvoa. Good luck.
Niin.
Tosiaan järkyttävää tämä keskustelu joistakin vuosittaisista lainamääristä tai muista yksikkökustannuksista.
Olen tässä joskus miettinyt, että mitähän minustakin köyhän työläisperheen pojasta olisi isona tullut, ellen olisi kaikeksi onneksi asunut noin viidenkymmenen metrin päässä pääkirjastosta, joka oli lapsuuteni ja nuoruuteni “olohuone”.
- timo
Timo Virta — January 25, 2006 @ 10:08 pm
Miten voidaan laskea hinta kävijälle, jolle tehtävä tiedonhaku voi kestää kauan ja tuloksena on yksi laina ja kiitollinen asiakas?
Tui — January 26, 2006 @ 1:52 pm
Nii-in. Käsittämätöntä. Kirjasto ei todellakaan ole pelkkä lainasto. Lainojen määrä yksinään ei vielä kerro mitään. Ja jos lainojen määrä vähenee, pian vähenee myös rahoitus, jolloin kirjasto voi hankkia entistä vähemmän aineistoa ja tarjota entistä vähemmän palveluita, jolloin lainojen määrä varmaan vähenee vielä entisestään.. kierre on valmis. Toivon, että Rovaniemellä näin ei käy, mutta on kyllä aika huolestuttavan kuuloinen rahoitusmalli. Kirjastot ovat varmasti tuottavia laitoksia kansantaloudenkin kannalta, mutta joka keksii laskukaavan siihen, ansaitsee nobelin, tai kaksikin.
Inkeri — January 26, 2006 @ 5:51 pm
Kirjaston sisältöä ja arvoa ei pysty minkäänlaisilla laskemilla laskemaan. Lauran kuvaus kirjaston toiminnan tarkoituksesta on minusta oikea. Siihen lisäisin vielä, että palvelujen maksuttomuus on yksi demokratiaa ja kansalaisten tasa-arvoa tukeva asia.
Tui — January 26, 2006 @ 10:25 pm