January 3, 2006

Kovaa tiedettä Tampereella

Hyllyssä: Kirjekurssit
Kirjoittaja: Laura

Varoitus: seuraa kirjastonhoitajien yliopistollisen koulutuksen ruodintaa termejä turhaan suurelle yleisölle selittelemättä.

Tampereen yliopistosta tulee näemmä tulevaisuudessa kirjastoihin työntekijöitä, joilla on taustallaan pääaineena informaatiotutkimus ja luonnontieteiden kandidaatin ja/tai filosofian maisterin tutkinto. Tutkinnonuudistus syksyllä 2005 laittoi opiskelijoiden asiat aivan uusiksi, ja samassa myräkässä muutettiin sitten koulutusalakin.

Vuosi sitten syksyllä olin itsekin seuraamassa keskustelua aiheesta. Kun on tottunut ajatukseen, että tästä valmistuu yhteiskuntatieteelliseltä koulutusalalta – niin kuin me ennen syksyä 2005 aloittaneet informaatiotutkimuksen opiskelijat edelleen valmistummekin – ajatus luonnontieteilijä-kirjastonhoitajista ja –arkistonhoitajista tuntui ja tuntuu edelleen suorastaan rienaukselta. Tiedonhaun ja tietojärjestelmien tutkimuksen puolelle luonnontieteellinen ympäristö puolestaan istuu kuin tietokone informaatioammattilaisen käteen, ja näillä osa-alueilla tutkinnon nimen vaihtamista perusteltiinkin.

Asia on opiskelijanäkökulmasta niin laaja, ettei reunoja näy, ja vaikea mielipiteen kohde. Parasta mitä tässä voi tehdä lienee olla haukkumatta ja antaa karavaanin kulkea. Kirjastoalalle sopivien valmiuksien tarjoamisen Tampereella on vakuutettu jatkuvan tutkinnon nimen vaihtumisesta huolimatta. Vaikka tutkinnon nimen vaihtuminen kai vaikuttaa väistämättä myös koulukseen. Ellei sisältöön, niin asenteisiin. Ei kai muutoksiin voi aina automaattisesti suhtautua huonoina asioina? Jos nyt Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen laitos profiloituu luonnontieteelliseksi, on kuitenkin Oulussa saatavilla humanistista ja Helsingissä valtiotieteellistä (yhteiskuntatieteellistä) alan koulutusta.

Oikein hävettää, että huomasin tutkinnon muuttumisen vain sattumalta ja kauan jälkeenpäin, mutta eivätpä ole tienneet muutkaan opiskelijakaverini, joille olen asiaa äimistellyt. Ilmeisesti ainejärjestössä toimimisen lopettaminen ja sähköpostivirran laiskahko läpikäyminen aiheuttaa tällaisia yllätyksiä.

2 Kommenttia »

Tämän kirjoituksen trackback-URI on: http://kirjasto.blogsome.com/2006/01/03/kovaa-tiedetta-tampereella/trackback/

  1. Seuraavaksi kirjastohoitajien nimeke muutetaan kai laborantiksi…

    Obs. Turussakin saa yhteiskuntatieteellistä kirjastoalan koulutusta, Åbo Akademissa.

    Anonymous — January 3, 2006 @ 8:41 pm

  2. Jeps, Åbo academi jäi matkasta, vaikka tiedossa onkin. Siellähän se on jopa pääaine, Helsingissä voi suorittaa näemmä vain 35 opintoviikkoa, pienin määrä, mistä on käytännössä ammatillista hyötyä.

    Laura — January 3, 2006 @ 8:50 pm

RSS-feed

Kommentoi

Rivi- ja kappalevaihdot tulevat automaattisesti. Sähköpostiosoitettasi ei näytetä julkisesti. Voit käyttää kommentoidessasi näitä HTML-koodeja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>























Get free blog up and running in minutes with Blogsome | Theme designs available here