Eräs finalisteista Vuoden asiakas 2005 -kilpailussa:

Kirjaston sisätyöpäivä. Putiikki on suljettu henkilökunnan tehdessä välttämättömiä taustatöitään tai istuessa palavereissa. Kirjastossa on paikalla vain yksi työntekijä. Hän puhuu puhelimessa, selittäen oman talon väkeen kuuluvalle asiantuntijalle kuinka tämä saa käyttöönsä elektronisen lehtiartikkelin. Puhelimitse aika pikkutarkka homma [”…nyt sulla pitäisi olla siinä oikealla sellainen linkkirivi? Klikkaapa sitä kolmanneksi ylintä, jossa lukee check content…”]

Silmäkulmastaan työntekijä huomaa, että päivystystiskin eteen on ilmestynyt naisihminen. Keski-ikäinen, päällysvaatteissaan, posket sillä tavalla punoittaen, että ulkoa ollaan juuri tulossa. Ennen kaikkea ventovieras, ei talonväkeä. Työntekijä nyökkää naiselle ystävällisesti, mutta jatkaa puheluaan. Asiantuntijalla on kysymyksiä toisestakin tietokannasta.

Edelleen silmäkulmastaan työntekijä panee merkillle kuinka naisihminen alkaa liikehtiä levottomasti. Ilmehtii sen näköisenä, että toivoisi jo palvelua. Ilmeisen kärsimätöntä tyyppiä. Puhelu asiantuntijan kanssa kuitenkin jatkuu.

Yhtäkkiä nainen avaa sanaisen arkkunsa ja huutaa: “Annatko sinä muka puhelimitse atk-tukea? Mahtaako oikein kuulua sun toimenkuvaan?”

Työntekijä takeltelee langan päässä säikähdyksestä sydänhalvauksen saaneelle asiantuntijalle anteeksipyynnön välikohtauksesta, vastaa vielä muutamiin tämän esittämiin kysymyksiin ja laskee lopulta luurin. Kääntyy naisen puoleen ja kysyy jokseenkin jäätävästi: “Ja kuinka voinkaan auttaa teitä?”

Nainen katselee ympärillään levittäytyviä hyllyrivejä ja lehtitelineitä ja kysyy sitten: “Onko tämä olevinaan joku kirjasto?”

Eikö se vähän kirjastolta näytä? Sitä paitsi se lukee kyllä ulko-ovessakin. Niin kuin sekin, että putiikki on perjantaisin suljettu.