Jouluruuhkassa junavaunussa kaksi keski-ikäistä naista kohtaa. Hyvät tuttavat, päivittelystä päätellen. Toinen tekee tilaa viereensä, ja juttu alkaa luistaa. Käy pian ilmi, että nämä kielevät karjalaiset ovat työtovereita samassa eteläsuomalaisessa kaupungissa, nyt matkalla kotiseudulle joulunviettoon.

Syksy on ollut tosi raskas, toinen rouvista alkaa avata sydäntään. Työvuorolistat ovat jatkuvasti aivan kohtuuttomia. Kiusantekoa teettää töitä vajaalla väellä. Toinen empii häveliäästi hetken mutta nokittaa sitten sillä, ettei niiden listojen tekeminenkään mitään erityistä herkkua ole. Tekisi mielellään ihan toisia töitä, ja on asiasta kehityskeskustelussa maininnutkin, mutta esimieshän ei varsinaisesti kuuntele alaisiaan. Ei, ei tosiaan! Mutta on sentään pätevämpi kuin se edellinen, muistatkos kuinka Sirkkakin… Aila oli kyllä hyvä tyyppi, sääli, että se lähti naapurikunnan leipiin. Mutta Minna nyt ainakaan ei ole tehtäviensä tasalla. Ei, ei ole, se ei tosiaankaan tiedä näistä hommista mitään, toistaa toinen rouvista varmuuden vuoksi toistakymmentä kertaa.

Osansa saavat sekä vanhat jäärät sekä erityisesti harjoittelijat, joilta ei voi edellyttää oikein mitään. Laita lapsi asialle, mene itse perässä. Ei sentään ole päihdeongelmaisia osunut omaan yhteisöön viime vuosina. Muistatko sen Pirkon? Siitähän aina puhuttiin, että… Kieltäytyi vielä työskentelemästä siellä, kun ei ollut palautusautomaattia vaan käsin piti kirjat käydä läpi. No, nythän on automaatti tulossa, siirtävät meiltä, kun meille tulee uusi. Ei taida Pirkkoa lohduttaa.

Mutta kyllä kaikkein törkeimpiä tyyppejä on sellaiset, jotka työkseen kulkevat juoruamassa eteenpäin työkaveriensa sanomisia! Herättää katkeruutta, ja tulee huonot välit, kun selän takana puhutaan. Muistatko senkin, kun Riitta ennen sitä lokakuista yksikkökokousta petasi asemiaan lavertelemalla eteenpäin, mitä kahvihuoneessa oli puhuttu. Sanoi Raijalle, että Sinikka oli sanonut siitä että…

Työyhteisön vapaamuotoinen kehittäminen jatkuu miltei 300 kilometriä halki lumisen isänmaan. Puhujia ei tunnu vaivaavan se, että keskustelua kuunnellaan. Eihän ventovierailla väliä.

Seinillä saattaa silti olla korvat. Ainakin valtiosektorilla pakertavalla kollegalla on. Eikä lemmikkivaunusta oikein pakoonkaan pääse.

Hörökorva panee visusti merkille kaikki mainitut nimet, kirjastot ja osastot. Muistaa vastaisuudessakin, mihin kahvihuoneisiin ei kannata ainakaan väkisin tuppautua.

[nimet häveliäästi muutettu]