Kirjanmerkit kulkeutuvat
Tampereella Sampolan kirjastossa oli pieni, mutta hellyttävä kahden vitriinin näyttely. (Huomautus: oli, koska pihtasin tätä kirjoitusta liian kauan.) Näytteille oli asetettu kirjastoon löytötavaraksi päätyneitä, palautettujen kirjojen välissä kulkeutuneita kirjanmerkkejä.
Osa oli aivan oikeaoppisia - paras oli mielestäni itse pienillä kätösillä askarrellun näköinen kirjanmerkki, jossa luki tussilla “kirjanmerkki” - osa sen näköisiä, että kovassa hädässä on otettu käteen mitä saatavilla sattuu olemaan. Taajimmin edustettuina olivat erilaiset pahviset lasinaluset.
Surku sitä, joka oli kadottanut nyplätyn pitsimerkkinsä. Itse yritän välttää liian arvokkaita kirjanmerkkejä, ja olen muutenkin sitä lajia, joka tunkee kirjan väliin mitä sattuu: teepussien papereita, kuitteja, kyniä, mitä tahansa, mikä vain mahtuu eikä sottaa. Niin pitkälle en ole kuitenkaan vielä mennyt, että olisin ottanut mallia kuulemistani urbaaneista kirjastonhoitajahuhuista: että kirjojen välistä löytyisi milloin rahaa, milloin juustonsiivuja.
Krvat punaisina erään kerran palautin pinon kirjoja ja se aina iloinen ja ystävällinen kirjastonhoitaja niitä siitä yksitellen viivakoodailemaan palautetuiksi. Yksi kirja ei ottanut huoliakseen takakannen koodia ja katsottuaan kirjan taakse huomasi viivakoodin päälle tiukasti liiskautuneen meetwursti-siivun.
Kielsin jyrkästi käyttäneeni sitä kirjanmerkkinä.
mea — December 15, 2005 @ 11:05 am
Silloin kauan sitten, ennen Tyrnävän suuria miekkasotia, kun kotikotikaupungin kirjastossa vielä käytettiin sellaisia leimattavia pahvilärpäkkeitä kirjan takakannessa kertomassa koska se pitäisi palauttaa oli niitä hurjan kätevä käyttää kirjanmerkkeinä. No jopas tuli sanahirviö.
Kuikka — December 16, 2005 @ 12:05 am
Kynsiviila on ehkä yllättävin kirjanmerkkilöytö minkä kirjastoapulaisvuosinani tein.
Eufemia — December 18, 2005 @ 4:42 pm