Näin kirjastoblogia aloittaessa on ihan hauska miettiä omaa kirjastonkäytön historiaansa Lauran ja Mikon esimerkkiä seuraten. Minulla on vielä tallessa ensimmäinen kirjastokorttini. Se on vaaleansininen ja ensimmäinen vuosileima on -86. Olin silloin viisivuotias. Luulen siinä vaiheessa käyneeni kirjastossa vain vanhempieni kanssa. Vuonna -90 on korttini leimattu seuraavan kerran; silloin varmaan käytin kirjastoa jo aivan itsenäisesti. Mitään lainaajanumeroiden käyttöä en muista, mutta eri kaupungeissa onkin varmaan siirrytty uusiin järjestelmiin hieman eri aikaan.

Lapsuuteni keskiviikkoihin (ellen väärin muista) kuului olennaisena osana kirjastoauto. Silloin se aina tuli, ja pääsi taas hakemaan lisää lukemista. Kirjoja tulikin luettua varmaan kassillinen viikossa. Usein tapasin parhaan ystäväni puolessa välin lyhyenlyhyttä matkaa, ja kävelimme yhdessä autolle. Autossa toki näki myös muita tuttuja naapureita ja kavereita, joiden kanssa vaihtaa kuulumisia.

Kirjastoauton kokoelma oli pienenkin ihmisen hallittavissa, ja oma suosikkihylly tuli tutuksi. Kokoelma kuitenkin oli aina vähän erilainen eri viikoilla toisten kirjojen ollessa lainassa ja toisten hyllyssä, joten aina oli jotain odotettavaa: löytyisikö sieltä jotain uutta ja ihmeellistä tällä viikolla? Tai olisiko vihdoin saatavilla se Viisikko -kirja, jota en vielä ole lukenut? Ala-asteen lopulla muistan hihitelleeni erään kaverin kanssa autolta pois kävellessäni: “Kuulitko, se yksi meitä monta vuotta vanhempi poika kyseli jotain fantasiakirjoja?” Ja sitten punasteltiin. Yläasteella lainailin fantasiakirjoja itsekin koulun lähellä olleesta kirjastosta, ja ne kuuluvat edelleen lukulistalleni. Ja olen huomannut, että niissä ei olekaan varsinaisesti aiheena seksi.