Laura pisti miettimään omaa kirjastonkäytön historiaa. Muistan Kuopiosta lähikirjastossa käymisen etäisesti. Mieleen on myös jäänyt Kuopiosta Jyväskylään muutossa matkannut kirjaston kirja, jota ei koskaan sitten palautettu (oli muistaakseni joku kuumatkaa käsitellyt sarjakuva). Kai se sentään jotenkin korvattiin.

Säynätsalon kirjastossa minulla oli jo oma kortti. Se oli sininen. Numeroa en enää muista (paitsi joku väläys tuli: 4092), mutta oma kirjastokortti ja siihen joka vuosi lyötävä leima oli kova juttu.

Kirjasto oli - ja on varmasti edelleen - hieno. Alvar Aallon suunnittelema kunnantalo on nähtävyys itsessään, jota turistit kävivät ihailemassa. Minulle talo oli ennen muuta kirjasto: alakerrassa musiikki, käsikirjasto ja tietokirjat, ylhäällä kaunokirjallisuus. Vasemmalla lasten kirjat, oikealla aikuisten. Kaikkialla kopisevat, kiiltävät parkettilattiat.

Kirjastonhoitajista on pelkästään hyviä muistoja. Oma pakollinen kömmähdykseni oli lähteä kirjastosta kerran reppu täynnä lainaamattomia kirjoja - unohtui! Tämä siis aikana ennen hälytysportteja. Ehdin jo hätääntyä, mutta asia selvisi sillä, että kävin kirjastossa myöhemmin lainaamassa kirjat. Ei syytä paniikkiin.

Kyllähän lapsuuden lähikirjastossa on aina merkittävästi enemmän luonnetta kuin myöhemmissä kohtaamisissa. Oma kirjastonkäytön aloittamiseni sattui sellaiselle välille, että ehdin vielä selailla luettelokortteja, mutta myös tutustua tietokonepäätteisiin. Se oli aika iso muutos; olen tyytyväinen, että olen saanut senkin kokea.