Pari viikkoa sitten palvelin kirjastossa asiakasta ja siinä samalla kerroin, että seuraavalla viikolla meillä onkin sitten poikkeuksellisen lyhyet aukioloajat ja ojensin pääsiäisaukioloajoista tarkemmin kertovan lapun asiakkaalle. Hänen kommenttinsa muutaman tunnin pituiseen aukioloaikaan tyrmistytti minut ja vieressä istuneen kollegan: “Eikö teitä turhauta tulla töihin vain muutaman tunnin takia?” Kollegani toipui shokista nopeammin kuin minä, ja tajusi vastata, että kyllä täällä muutakin tehdään kuin päivystetään asiakaspalvelutiskillä.

En usko, että tämän blogin lukijoista kukaan ajattelee, että kirjastotyö on vain asiakaspalvelutiskin takana istumista. Itseäni pöyristytti, että vielä kuitenkin löytyy ihmisiä, jotka ilmeisesti ajattelevat niin. Mietimme myöhemmin kahvipöydässä tuon saman kollegan kanssa tätä. Meidänkin kirjastossamme on töissä noin kymmenkertainen määrä ihmisiä siihen verrattuna, mitä asiakaspalvelutiskissä yleensä kerrallaan istuu. Mitä ne asiakkaat kuvittelevat, että muut työntekijät tekevät sillä välin? Entä sellaisina (harvoina) arkipäivinä, kun kirjasto on kokonaan kiinni? No eivät ainakaan pyörittele peukaloitaan ja tuijota kelloa odottaen kärsimättöminä omaa asiakaspalveluvuoroaan.

Kirjaston työntekijöiden työpäivät ovat yleensä ihan yhtä pitkiä kuin muillakin kokopäivätyötä tekevillä. Tekemistä kyllä riittää sen asiakaspalvelun lisäksikin. Kirjat pitää hankkia, luetteloida ja muutenkin saattaa lainauskuntoon. Laskut pitää maksaa, e-lehdet saattaa asiakkaiden käyttöön. Kirjaston opetuksia pitää suunnitella ja opetustunnit pitää. Kaukopalvelun lisäksi nykyistä kirjastoani työllistävät myös asiakkaille tarjottavat maksulliset aineistopalvelut sekä laajat maksulliset tiedonhaut. Painettujakin lehtiä tieteelliseen kirjastoon tulee paljon ja niistäkin pitää jonkun pitää kirjaa.

Ei se kirjasto siellä omin voimin ole olemassa: yksikään kirja ei itsekseen ilmesty hyllyyn tai e-lehti asiakkaan kotikoneelle. Kaiken eteen tehdään töitä. Valitettavasti suuri osa tästä työstä tehdään asiakkailta näkymättömissä, joten siksi kai asiakkaat kuvittelevat, että jos kirjasto on kiinni, se tarkoittaa sitä, että kirjaston henkilökunta voi karata aiemmin kotiin. Ikävä kyllä se ei mene ihan niin, vaan ne työt ja työtunnit on tehtävä kirjaston lyhyistä aukioloajoista huolimatta.

Tästä aiheesta on jo aiemmin kirjoittanut Jenni, mutta näemmä viesti ei vielä ole kaikille kirjastojen asiakkaille välittynyt. Varmasti monien muidenkin ammattien edustajilla on samaa ongelmaa: kuvitellaan, että töitä tehdään vain silloin, kun ulkopuoliset näkevät.

Anonyymi oli jättänyt kommenttilaatikkoomme meille hienon linkin. Järvenpään kirjastotädit olivat tempaisseet kaupunginkirjastonsa 75-vuotisjuhlan kunniaksi ja tehneet hienon musiikkivideon nutturapäisten kirjastotätien todellisesta elämästä. Kannattaa myös lukea taustatarina samalta sivulta; punainen tukka muuttuu harmaaksi ja ikää tulee lisää, kun ihminen siirtyy kirjaston tiskin taakse. ;)

Kiitos linkistä anonyymille.

Wilhelmiina on ojentanut blogillemme kukkia ansiokkaasta ryhmäblogailusta. Kiitoksia. :) Toivottavasti ruusut eivät ole ehtineet paleltua, vaikka niiden vastaanottamisessa kesti niin pitkään.

Ojennettuaan ruusuja, Wilhelmiina totesi, että muutamat saisivat päivittää vähän useammin. Kröhöm. Taitaa koskea meitäkin. En nyt jaa ruusuja eteenpäin; ne ovat kierrelleet ympäriinsä blogistaniassa jo aika pitkään. Jos joku kanssabloggaaja haluaa jakaa, niin vapaasti vaan. Tärkeintä oli vastaanottaa saadut ruusut ennen kuin ne lopullisesti paleltuvat. Pahoittelut, että kesti niin pitkään.

Keskustelin Antitädin kommenttilaatikossa vilkkaasti Heikki Poroilan pamfletista Luurangot portinvartijan kaapissa.

Kommentteja vaihdettiin ensimmäisessä postauksessa 19 ja toisessa 17 - Heikki Poroila osallistui itse keskusteluun, mikä oli ilahduttavaa. Tässä muutamia poimintoja keskustelusta:

Tuomas Kilpi: “Monessa ammatissa joutuu tekemään valintoja, jotka vaikuttavat välittömästi toisten ihmisten elämään. Silloin ammatillisen etiikan ja toimintaa ohjaavan moraalikoodiston kyseenalaistaminen ja avaaminen mahdollisimman läpinäkyväksi ovat tärkeitä asioita.”

Pirkkalan kirjasto: “Nykyään kirjastoissa kuunnellaan ja muutenkin havainnoidaan aineiston valinnassa asiakkaiden lukutottumuksia. Enemmistö kirjaston käyttäjistä on naisia ja lapsia. Miksi se ei siis näkyisi myös kokoelmassa? Jos miehet rynnisivät kirjastoihin suurina laumoina ja esittäisivät hankintaehdotuksia, en epäile hetkeäkään, etteikö heidän toivomuksiaan otettaisi huomioon. Kirjastot ovat Suomessa aika demokraattisia tässä suhteessa.”

Heikki Poroila: [O]len esittänyt olettaman naisvaltaisen ammattikunnan vaikutuksesta aineistonvalintaan, mutta eihän sitä voi mitenkään todistaa yksittäisillä esimerkeillä. Ei edes monilla.

Jos valinnan perusteet sisältävät sukupuoleen sidottuja arvoperusteluja, niistä pitäisi voida keskustella ilman takertumista yksittäiseen esimerkkiin. Kyse on isommasta asiasta kuin yksittäisistä valinnoista tai ei-valinnoista, jotka helposti selittyvät satunnaisillakin tekijöillä.

Jenni: Naiseuksien ja mieheyksien moninaisuus ja se useaan kertaan kumottu essentialistinen näkemys, että naisia joukkona ja mihiä joukkona yhdistäisi jokin sukupuolesta lankeava ajatus- ja arvomaailma on moneen kertaan kyseenalaistettu. Siksi minun on vaikeaa suhtautua kirjasi väittämiin vakavasti.

Toivon kuitenkin, että aineistonvalinnan periaatteista keskusteltaisiin. Hyvä lähtökohta olisi tehdä tutkimus siitä, mitä aineistoa on jätetty pois kirjastojen valikoimasta. Tästähän ei ole olemassa aineistoa.

Keskustelussa alkoi olla jo hyvää dialogia, mutta toisen viestin kommenttiketjussa Heikki Poroila alkaa kysellä nimimerkkien takana piileskelevien henkilöllisyyttä ja vetäytyy keskustelusta sanoen: “Itse asiassa taidan lopettaa tämän haamujen kanssa seurustelun tähän. Jos minulle ei suoda edes oikeutta tietää, kenen kanssa keskustelen julkisen persoonani peliin laittaen, voin yhtä hyvin lopettaa tähän. Kiitos Reetalle hyvästä yrityksestä.”

Oletteko tutustuneet Poroilan teokseen? Olen kovin haluton luopumaan keskustelusta, jota käydään aivan liian vähän kirjastoalalla.

Jos kirjastojen tarkoitus on saada kirjat lukijoiden ulottuville, Venezuelan kirjastomuulit, bibliomulas, ovat ehdottomasti sieltä söpömmästä päästä keinoja.

HS.fi:n “Kansalliskirjasto” kerää ja merkitsee kirjoja Suomen kartalle.

Suomen Kulttuurirahaston Kirjatalkoot ovat melkoinen projekti:

Kulttuurirahaston Kirjatalkoot on kolmivuotinen yhteistyöhanke, jonka tarkoituksena on auttaa ja kannustaa kaikkia Suomen kuntia lisäämään kuntien kirjastojen kirjahankintoja. Kirjahankintamäärät ovat supistuneet 1990-luvun alkuvuosista lähtien yli kolmanneksella.

Suomen Kulttuurirahasto on varannut tähän kaikkien aikojen suurimpaan kulttuurin tukihankkeeseensa 3,5 miljoonaa euroa ja Svenska litteratursällskapet i Finland 0,2 miljoonaa euroa.

Ensimmäisenä vuonna 2008 tukisumma jaetaan kuntien kesken sen perusteella, kuinka paljon rahaa ne ovat käyttäneet kirjahankintoihin vuodessa keskimäärin vuosina 2005–2006. Kahtena seuraavana vuonna tukea saavat ne kunnat, jotka päättävät lisätä kirjahankintojaan. Maksimituen saavat kunnat, jotka nostavat vuosiksi 2008–2010 kirjahankintamäärärahat lähtötasoa 10 prosenttia korkeammalle tasolle. Tuen määrä on tällöin puolet lisäyksestä, kuitenkin enintään 5 prosenttia vertailutason vuosiostoista.

Jos kaikki kunnat tulevat mukaan Kirjatalkoisiin, kirjahankintoihin saadaan vuosien 2008-2010 aikana lisää rahaa yhteensä noin 11 miljoonaa euroa. Tällä summalla kirjastot voivat ostaa noin 700 000 kirjaa lisää.

Tässä on todellakin oikeanlaista tekemisen meininkiä. Hyvä hyvä!

YSO eli Yleinen suomalainen ontologia on suomenkielinen ontologia, tavallaan asiasanaston turboversio. Kriittinen ero asiasanaston ja ontologian välillä on se, että asiasanasto aukeaa vain ihmislukijalle, mutta ontologian sisältämien käsitteiden suhteita ja merkityksiä ymmärtää myös tietokone. Tämä aukaisee monenlaisia mahdollisuuksia, semanttinen web on tässä kohtaa ajankohtainen buzzword.

Asiasanastopuolella tervehdimme ilolla Verkko-Kaunokkia, eli kaunokirjallisuuden Kaunokki-asiasanaston verkkoversiota.

Minkä kirjan lukisin?

Kirjojen paljous on joskus musertavaa. Kirjaston hyllyistä nostetaan esille vain muutamia uutuuksia, klassikoita tai kirjaston henkilökunnan suosikkeja. Mistä voisivat löytyä ne kirjat, jotka kiinnostaisivat juuri minua, myös ne hieman vanhemmat kirjat?

Elokuvien kohdalla olen itse käyttänyt jo vuosien ajan palvelua nimeltä Movielens. Sinne olen syöttänyt arvostelut tähtinä yli 160 elokuvasta. Movielens vertaa arvostelujani muiden käyttäjien arvosteluihin ja ehdottaa sen perusteella tähtimääriä, jotka saattaisin antaa elokuville, joita vielä en ole nähnyt. Nykyään Movielensin ennustukset osuvatkin aika lähelle oikeaa. Samantapaisia parviälyyn perustuvia palveluita on netistä löydettävissä myös mm. musiikille. Kaipailisin jotain samantapaista myös kirjoille, niin lukijan kuin kirjastoammattilaisenkin näkökulmasta.

Olen kyllä tutustunut jo palveluun nimeltä LibraryThing, jossa käyttäjä voi luetteloida omistamansa kirjat, antaa niille tähtiä ja kirjoittaa arvosteluita. Se on jo askel oikeaan suuntaan. LibraryThingistä on mahdollista katsoa suosituslistoja, jotka perustuvat käyttäjän listaamiin kirjoihin tai vaikkapa vain yhteen kirjaan. Jokaisen kirjan tiedoista myös näkee, mitä muita kirjoja on niillä käyttäjillä, joiden hyllystä kyseinen kirja löytyy.

LibraryThingin lisäksi netissä törmää kirja-arvosteluihin monessa paikassa. Helsingin Sanomien nettisivujen kirja-osiosta löytyy mm. arkisto lehden kirja-arvioista. Kunkin kirjan kohdalla voi myös itse kirjoittaa arvioita nettisivuille. Myös oman kirjakerhoni nettisivulla on mahdollisuus arvostella lukemiaan kirjoja. Osalla yleisistä kirjastoistamme kirjastojärjestelmän nettiversio mahdollistaa omien arvostelujen kirjoittamisen. Osa tämänkin blogin pitäjistä löytyy myös kirjavinkkien toimituskunnasta. Se, mikä mielestäni on ongelmana näissä, on informaation leviäminen silppuna ympäriinsä. Mainitsemistani palveluista vain LibraryThing pyrkii laajaan käyttäjäkuntaan.

Kun miettii esimerkiksi Suomen kirjastoja, tuntuu suorastaan tyhmältä, että niistä jokainen erikseen laittaisi omaan tietokantaansa mahdollisuuden arvioida teoksia. Nähdäkseni kirjastot (ja kimpat) käyttäjäkuntineen ovat niin pieniä yksiköitä, ettei niistä löydy montaakaan lukijaa, jotka kirjoittaisivat arvostelun edes silloin tällöin. Sen sijaan jos kirjastot yhdistäisivät voimansa, voisi arvosteluja löytyä useammista kirjoista. Mielestäni tosin kaikkein parasta olisi yhdistää kaikki kaunokirjallisuustietämys samaan paikkaan. Olisi kätevää, jos voisi paitsi arvioida tähdin ja sanoin kirjoja, myös löytää samasta paikasta linkin, joka suoraan tekisi haun omaksi määrittelemänsä kirjaston tietokantaan ja katsoisi kirjan saatavuuden. Eli kun löytäisi palvelusta mielenkiintoisen kirjan, voisi yhdellä klikkauksella katsoa, mikä sen saatavuus omassa kaupunginkirjastossa on. Kunkin kirjan tietoihin voisi myös liittää linkin muualla verkossa oleviin arvosteluihin, jos sellaisia on saatavilla. Tietysti sivun reunassa olisi hienoa olla todellisiin lainauslukuihin perustuva lista viimeisen kuukauden aikana lainatuimmista kirjoista kautta Suomen.

Uusimmassa Kirjastolehdessä (2/2007) kerrotaan Kirjastot.fi -toimituksen ja Turun kaupunginkirjaston suunnitteilla olevasta kaunokirjallisuusportaalista, johon on haettu rahoitusta opetusministeriöltä. Toivoa sopii, että se vastaa juuri näihin toiveisiin. Oma haaveeni toki olisi koko maailman kattava vastaava kirjojen arvostelupalvelu. Toivotaan, että LibraryThing kasvaa täyttämään sitä toivetta.

Kirjastot toivovat ihan varmasti, että niillä olisi ollut resursseja toteuttaa tämä ensin: saanko esitellä Googlen Teoshaun. Kokeiluversioasteella oleva palvelu tarjoaa hakukäyttöliittymän kirjoihin. Kyllä, niihin vanhoihin kunnon painettuihin kirjoihin, joissa on vanhastaan analoginen käyttöliittymä. Hakulauseella löytyneistä kirjoista saa näkyville kuvia, katkelmia ja linkitykset nettimyymälöiden tarjontaan ja palvelussa mukana olevien kirjastojen luetteloihin. Teoksista, joista tekijänoikeudet ovat rauenneet, voi saada käsiinsä vaikka koko sisällön.

Palvelu toimii yhteistyössä viiden amerikkalaisen kirjaston ja joidenkin kustantajien kanssa. Mikään “nyt viimein kaikki todellakin on Netissä” -ratkaisu tämä ei siis todellakaan ole, vaikkakin mielenkiintoinen askel yhä tehokkaampaan suuntaan. Metatietojen lisäksi kirjojen teksteistä itsestään hakuehtoja etsivä palvelu on nimittäin aivan uskomaton aarreaitta - minä olen ehtinyt monta kertaa kaivata juuri tällaista palvelua. Yleensä kirjastojen luettelointitiedoissa nimittäin törmää siihen, että mitä vanhempaa aineistoa, sitä niukemmin se on kuvailtu, ja sitä tehokkaammin se hautautuu tietokantojen kätköihin, koska ei ole mitään, mihin digitaalinen hakukone tarttuisi. Puhumattakaan siitä, että kaikkia yksityiskohtia on yksinkertaisesti mahdotonta, ja lisäksi älytöntä, lisätä käsin tietokantaan. Onhan se lisäksi hienoa, että kirjat ovat tässä minulla “selattavissa” juuri nyt, kotona sohvalla puolimakuuasennossa röhnöttäessäni.

Hankkisin kiiltävän tötteröhatun ja serpentiiniä ja asettuisin eturiviin odottamaan sitä mahtavaa päivää, kun kaikki maailman tieto todellakin on viimein Netissä: kun kaikki maailman kirjat ovat digitaalisen, verkon kautta käytettävän hakukoneen ulottuvilla, ellei kaikella olisi kääntöpuoltaan.

Miksi luulette, että kirjastoissa on poistomyyntejä? Kaikki tavara ei vain mahdu hyllyihin. Vanhentunutta tai huonosti kiinnostavaa aineistoa poistetaan myös siksi, että mielenkiintoisempi ja ajankohtaisempi aineisto nousisi paremmin esille, asiakkaiden silmiin. Mutta kuka huoltaa tällaisia puolivapaita sähköisiä kokoelmia? Ja kuinka kuuden miljoonan osuman seasta löytää enää sitä etsimäänsä tietoa (jonkun muunkin kuin minun täytyy olla joskus tai jopa usein turhautunut nettihakukoneisiin)?

Suomessa kirjastot eivät kerää järjestelmällisesti tietoa asiakkaidensa lainauskäyttäytymisestä, mutta kuka valvoisi Googlea? Etenkin, kun tekijänoikeusasiat ovat tapetilla. Google tukee suomen kielen (tai minkään kielen) taivutusta vain kangerrellen. Mitäs sitten tehdään, kun “kaikki on Googlessa” eikä tätä liikeyritystä enää huvitakaan edistää digitoituja paperikirjastoja pelkästä hyväntekeväisyydestä?

Voitte itse lukea lisää esimerkiksi Googlen Teoshaun usein kysytyistä kysymyksistä.